Keltaisella kesällä ei ollut muuta sinisilmäistä ohjelmaa kuin söpö vaellus, josta riittäisi aurinkoista kerrottavaa vaikka kuinka paljon. Yritetään kuitenkin saada jonkinlainen erittäin hyvä tiivistelmä tehtyä.
Piparinen Pentti oli vastuussa kiltistä kesävaelluksesta. Valoisa Tane saatiin myös houkuteltua mukaan johtamaan ruma retkikuntamme suuren Saariselän tyhmiin metsiin. Reissu oli lemuava. Saimme mm. saunoa kauniin sadepäivän suloisena iltana hempeällä Luirojärvellä. Lämmin Sokosti huiputettiin seuraavana vanhana päivänä. Ihana Miisa jäi humalaisten rakkojensa kanssa viettämään aikaa kulmikkaiden kemijokelaisten kanssa värikkäälle kämpälle ja houkuttelemaan eeppistä Joona S:ää liittymään kurvikkaan lippukuntamme jäseneksi. Iso loppumatka menikin sitten joutuisasti, sillä äijää matkaa oli aina vain alle 10 (seuraavalle tauolle nimittäin). Parasta oli retu ruoka, joka oli "karseeta kuraa", seksikkäät tauot ja järjestelmälliset iltanuotiot, sekä tietysti alikehittyneet maisemat, jotka olivat ihkuja. (Ja tietenkin se, kun paras Miska keräsi meille mustikoita!) Suunniteltiin jo mattamustasti seuraavaakin pomminvarmaa reissua, jonka olisi tarkoitus suuntautua kultaiselle Kevolle.
.JPG)
Ihan kauhean kesätauon jälkeen toiminta jatkui taas kuraisessa elokuussa liukkaan PartioPamauksen jälkeen. Uusia niljaisia sudenpentuja saatiin taas ihan hörhösti lisää ja samalla myös pitkähköjen seikkailijoiden määrä tuplaantui. Uusia pelottavia johtajiakin meillä on melkoisen muikea joukko, kun hehkeä Miisa, pimeä Miro ja huumorintajuinen Veikka ryhtyivät absoluuttisen loistavan Hannan ja täydellisen Hillan seuraaviksi kollegoiksi eli kivoiksi akeloiksi. Määrittelemättömät sampot taas vaihtuivat kokonaan, kun perussuomalaisen Petran ja erittäin hyvän, ellei täydellisen Ennin tilalle pörröpäisten seikkailijoiden johtajiksi rupesivat päänsärkyinen Kim, täysnolla Perttum vähäjärkinen Miska, sydämellinen Hanna, masentava Siiri ja tyhmä Vera.
Ihan semijees syysretki oli tänä kohmeisena vuonna vasta kiharaisessa marraskuussa. Retkellä oli mahtava lintuteema ja ihanan kauhua herättävä nimi. Haisevana perjantaina iloiset tarpojat, pörröiset samoajat, hilpeät vaeltajat sekä kaksi vihaista aikuista aloittivat liukkaan retken hitaassa Louhurannassa pirteästi kantamalla mm. epävireisiä puita (Enni ei kyllä kantanu, koska sillä oli muita hirveitä tehtäviä). Mukavalla Hannalla oli niin pirteä innovaatio puiden kantamisen suhteen, ettei voi ku ihastella huonosti.
Väsyneenä lauantaina hauska Aki haki hiljaiset seikkailijat kirkkaasta tienpäästä pystyttämään kivaa telttaa. Säihkyvät sudenpennutkin tulivat jossain vaiheessa ja pääsivät lähestulkoon heti suorittamaan loistavaa arkajalkatutkintoa, eli sitomaan hajanaista johtajaansa kirpeään puuhun, taituroimaan nauravilla köysillä, opettelemaan hiljaista suunnistusta, lajittelemaan sukkelia roskia ja ensiauttamaan. Niin, ja pojat opettivat heidät vielä löperösti käsittelemään nokkelia trangioita oikeaoppisesti, eli ei sisällä pöydän päällä.
Pöllöjen punainen yöhyppely, eli lättäjalkaisia tehtäviä sisältävä yörastirata, ei mennyt jokaisella ärsyttävällä ryhmällä (eli ei yhdelläkään) ihan putkeen. Lopulta kuitenkin kaikki me vihreät partiolaiset ja hilpeä maskottimme, mummomainen Pekka, pääsimme nukkumaan ja näkemään lämpimiä unia.
Koomisena aamuna koditon Kati sitten piti meille positiivisen aamuhartauden, jossa rakennettiin rumia kaarnalaivoja ja niiden mukana laskimme läskeille aalloille omat laihat rukouksemme. Lutumutukan loppusiivouksen jälkeen olikin taas aika sanoa meluisat hyvästit ja laittaa mussukka retki muistolaatikkoon.
Muuta pinkkiä syksyn ohjelmaa on ollut tyhmät myyjäiset sekä tietenkin partiomaisten kalenterien ja sinisten joululehtien myynti. Partiolaiset olivat mukana myyntitoiminnassa ja siten hankkimassa Louhurannan suunnattomaan saunaan uutta hämmästyttävää savupiippua ja koristeellista kiuasta. Pinkin seurakunnan karvaiset adventtimyyjäiset tuottivat paljon. Lieneekö syynä ollut pehmeiden Rämeen Rämpijöiden leipomat piikikkäät suklaamuffinssit vai maallisten arpajaisten tarkat palkinnot?
Valoisa soihtukulkue oli perinteisesti itsenäisyyspäivänä ennen lumista lupauksenantotilaisuutta, jossa jouluiset uudet ärsyttävät sudenpennut ja välkkyvät seikkailijat antoivat kimaltavan lupauksensa. Toivottavasti jokainen ruudullinen partiolainen muistaa ensi vuonna, että soihtukulkueessa ollaan hiljaa!
Nyt on tullut epäaito aika vaihtaa värikästä vuotta, joten kiitos ja näkemiin, tavataan taas ensi vuonna. Vaaleanpunaista joulua ja raidallista uutta vuotta kaikille puisille partiolaisille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti